Säiden salliessa tästä eteenpäin mitä todennäköisimmin kaikki vapaa-aika kuluu ulkohommissa. Käytännössä se tarkoittaa ulkoverhouksen loppuun saattamista, terassin tekoa ja pihan suunnittelua ja sen tekoa.
Jos minä saisin täyden vapauden päättää näissä terassiasioissa, niin terassia tulisi reippaat pinta-alat ympäri taloa. Järjen ääni kuitenkin jarruttaa tässä pihasuunnittelussa ja kuuntelen kiltisti myös terassin toteuttajan mielipiteitä. MUTTA - periksi antamattoman luonteeni vuoksi piirsin pihasuunnitelmaani terassin laajennuksen ihan vain varmuuden vuoksi - optioksi...
Nyt jo hirvittää ja itse asiassa on hirvittänyt jo tonttikaupat tehtyämme pihan laajuus ja ymmärrys siitä, miten suuret pinta-alat hoidettavaa pihaa tulee tontillamme olemaan. Vaikkakin yksi rentoutumiskeinoni ja iloni on pihatyöt - tiedän, että tällä tontilla tulee töitä piisaamaan. Tavoite on toki tehdä helppohoitoista, mutta onhan se nähty, että suodatinkankaat ja kuorikkeet eivät tuo pitkäaikaista helpotusta puutarhurin psyykkeelle.
Läheskään kaikkea ei edes yritetä saada tämän syksyn aikana valmiiksi, vaan edetään jaksamisen ja motivaation puitteissa.
Terassin teko aloitettiin takapihan terassista. Katettuun osaan tehtiin lattia ja nyt tehdään runkoa entisen navetan kivijalan päälle. Tämä terassi on tarkoitus kalustaa isolla ruokapöydälle, kiinteällä löhöilylaverilla ja keittiötasolla, johon sijoitetaan sähkögrilli ja sähkösavustin. Ja jotta raksaajani ei pääsisi tässäkään projektissa liian helpolla, olen sijoitellut terassille jonkun verran (ihan vain pakolliset...) rappusia ja kukkalaatikoita.
Paikka on tuulinen, joten täällä vietetään tyynen ja aurinkoisen sään ruoka ja juomahetket...

![]() |
Paperilla kaikki on niin helppo toteuttaa! |
Tähän väliin on pakko laittaa muistin virkistämiseksi kuvia tontilta ennen rakennusurakkaamme.
Ennen vanhaan tosiaan ulkorakennukset sijoitettiin käytännön syistä tuulta suojaamaan oli järvinäköala tai ei.
Emme raaskineet purkaa tuota navettaosan kivijalkaa, vaan halusimme jättää taloomme pienen osan entisen talon historiaa. Kuvia katsellessa palautuu elävästi mieleen miten iso urakka oli tuon rakennuksen purkamisessa - tyhjennyksestä puhumattakaan.
![]() |
Tuolle punaisella merkitylle kohdalle teemme parhaillaan talon terassia. |
Kommentit
Lähetä kommentti