Koivulahdessa ollaan siirrytty kesäaikaan ja se näkyy, tuntuu ja kuuluu. On lämpöä, auringonpaistetta, valoisia iltoja ja linnun laulua!
Jäät ovat kuulemma jo todella heikot, joten nyt arvaillaan jäitten lähtö ajankohtaa.
Tällä hetkellä on raksalla niin paljon tehtävää, että poukkoillaan vain paikasta toiseen ja koitetaan saada hommia eteenpäin sen minkä keretään.
Sähkäri aloitti perjantaina kytkemistyöt ja jatkanee tätä hommaa tällä viikolla.
Parhaillaan kasaillaan kaappien runkoja ja nyt alkaa hahmottumaan jo keittiön säilytystilojen runsaus ja toivottavasti myös käytännöllisyys.
Kodinkoneet on tilauksessa ja niitä odotellaan saapuvaksi varmasti parin viikon sisällä. Myös väliovet on tilattu pari viikkoa sitten. Ovien toimitusaika on noin viisi viikkoa, joten niitä ei ihan lähiaikoina päästä asentamaan.
Pintoja ollaan tehty sinne minne on pystytty ja keretty ja hyvällä mallilla ne alkavat olemaankin.
Meidän makuuhuone valmis - Sänky tilattu!
Makuuhuoneen kylppäri pinnoiltaan valmis, odottaa nyt ammeen verhoilua haapapaneelilla sekä kaappien asennusta
WC on laatoitettu ja odottaa kaappien asennusta
Kodinhoitohuoneessa kasaillaan komeroita, pinnoiltaan valmis, samoin vaatehuone valmis
Työhuone odottaa tapetointia, mutta en tahdo löytää tapettia, tällä hetkellä toimii runko-osien säilytyspaikkana!
Pukeutumishuone on valmis, komeron välistä puuttuu kolme lasihyllyä, jotka kävin tilaamassa mittojen mukaan.
Myös valaisimet on asennettu ja jopa toimivat! Laitan tästä lisää kuvia tuonnempana.
Takka odottaa verhoilua, joka on tarkoitus tehdä Silca-levyistä. Homma ei kuulu raksaajien mukavuusalueelle, joten työmaalla luvassa luultavasti hieman hajaantumista...
Takan taso laatoitetaan kiiltävällä mustalla laatalla ja takkaluukun reunat pienemmällä ruskealla laatalla.
Saunaosasto on ihan vaiheessa ja pitää tällä hetkellä sisällään kaikki tiellä olleet raksatavarat...
Ai niin - Sohva kuitenkin tilattu ja matot hankittu!
Aurinkoista kevättä kaikille ja kaikkialle!
Kommentit
Lähetä kommentti