Edellinen kirjoitukseni taisi kertoa takkasuunnitelmistamme ja takan sekä piipun tilaamisesta. Tässä kävikin niin, että tilaus ei ollut lähtenytkään myyjältä tehtaalle (tietojärjestelmäongelma), joten odotamme nyt takkasydäntä ja piippua saapuvaksi joskus kolmen viikon kuluttua. Kiirehän sillä ei oikeasti ole.
Hommaa piisaa raksalla kyllä ilman takkaakin. Olemme koolanneet ulkoseiniä, eristäneet sisäseiniä ja sisäkattoja. Ilmastointiputketkin ovat hahmotteilla katon rajassa ja uretaanit on puristeltu ikkunoiden ja karmien väliin.
Ulko-ovet saapuivat maanantaina ja ilta hämärässä niistä kolme saatiin asennettua. Kokolasiset ovet ovat järjettömän painavia, ja niinhän siinä kävi, että minun voimat vain yksinkertaisesti loppuvat kesken asennuksen ja pari ovea saa nyt odottaa viikonloppua.
Eristysvillaa on tosiaan laitettu joka puolelle ja vaikka kaikki seinät onkin villoitettu, ei se tähän lopu. Seuraavaksi muovia seiniin sitten koolausta ja taas villaa. Ennen tätä katto pitää eristää finnfoam-levyillä, jonka jälkeen tullaan välikattoon puhaltamaan eristeet.
Ulko-ovet saapuivat maanantaina ja ilta hämärässä niistä kolme saatiin asennettua. Kokolasiset ovet ovat järjettömän painavia, ja niinhän siinä kävi,että voimat vain yksinkertaisesti loppuvat kesken asennuksen ja pari ovea saa nyt odottaa viikonloppua.
Pääsisäänkäynnin ulko-ovea ei ole vielä tilattu, eiä kyllä vielä ole mallikaan tiedossa.

Kommentit
Lähetä kommentti